torstai 30. elokuuta 2018

20.8-30.8.2018
Metsäretkiä, taidetta ja sadonkorjuuta. Kahden edellisen viikon aikana olemme lasten kanssa käyneet tutustumassa Meilahden siirtolapuutarhassa ja askarrelleet omat auringonkukat. Retkeilimme lisäksi Pukkisaaressa, jossa lapset innostuivat leikkimään kauppaa sekä vanha linnunpönttö sai uudet täytteet. Kerholaiset keksivät yhteisen ryhmänimen jonka myös kirjoitimme kepeillä. Tästä eteenpäin iltapäiväryhmäläiset tunnetaankin kettuina. Luimmekin sitten yhdessä kirjan ketunpoikasesta ja hänen ystävästään. Retkikohteisiin kuului myös Talin perhepuisto, jossa innostuttiin hoitamaan eläinpatsaita ja testaamaan kiipeilytaitoja. Aamupäiväryhmäläiset ovat retkeilleet lähipuistoissa ja päässeet osallistumaan päiväkodin sadonkorjuutapahtumaan sekä taiteilemaan omalla kerhopihalla.

 
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 20. elokuuta 2018

9.8-16.8.18
Kerhot ovat taas käynnistyneet, tervetuloa kaikki uudet ja vanhat kerholaiset! Uuden kerhokauden olemme aloittaneet tutustumalla kavereihin ja kerhotapoihin. Iltapäiväryhmän kanssa olemme retkeilleet jo edellisiltä kerhokausilta tutuissa paikoissa Pauligin huvilalla ja Meilahden metsässä. Löytyipä metsämörrikin tutulta metsäpaikalta odottelemasta. Mörri kyseli lasten kuulumisia ja pyysi lapsia auttamaan hänen lempileikissään eli piiloleikissä eläinkavereidensa kanssa. Pauligin huvilalla lapset innostuivat melonta ja bussileikeistä, käytiin myös kurkkaamassa mitä läheisillä puutarhapalstoilla kasvoi. Pihaleikeissä lapset innostuivat mm. kalastamisesta ja hyvin onkeen tarttuikin sekä tuttuja että vieraampia kalalajeja.